Jäsentiedotteet

12.8.2026 

Pärnun Suomi-Seura juhli pitkän kaavan mukaan

Pärnun Suomi-Seura juhli viikonloppuna: vietimme kahden päivän ajan seuramme 15-vuotisjuhlia ja samalla myös Viron Suomi-seurojen perinteisiä kesäpäiviä. Kun kaikki jäsenemme eivät päässeet osallistumaan, niin seuraavassa on tiivistelmä ja tunnelmia juhlistamme.  

Jäsenistömme lisäksi mukaan oli kutsuttu kaikki Viron Suomi-seurat ja keskusjärjestömme Suomi-Seura Helsingistä, Pärnun kaupungin edustus sekä Pärnun Inkerinsuomalaisten seura. Seuramme hallituksesta koottu juhlatoimikunta, Anne-Ruth, Jari, Juha ja Terho, oli valmistellut juhlia pitkään ja huolella. Ohjelma alkoi lauantaina päivällä asahijoogalla ja jatkui perinteisellä kesäkisalla, jonka parhaaksi naispuoliseksi ”nakkelijaksi” palkittiin Irja Sorjonen; miesten kisan voitti Mauri Oksa.

Iltajuhla pidettiin Terviksen kulttuurikeskuksen upeassa salissa. Tilaisuuden avasi Pärnun kaupunginjohtaja Kristel Voltenberg. Hän korosti puheessaan seuramme ja kaupungin pitkäaikaista hyvää yhteistyötä ja sen jatkuvuutta. Jokainen Pärnussa asuva suomalainen on myös pärnulainen.

Carousel Company Pärnusta on suomalaisvirolainen akrobatiaryhmä, joka esitti meille notkean ja taidokkaan näytöksen. Tämän jälkeen meillä oli hienosti toteutettu ruokailu valkoliinaisten pyöreiden pöytien äärellä. Illan tyylikkäänä juontajana toimi Jyrki Harikoski.

Seuran puheenjohtajan ominaisuudessa pitämäni juhlapuheen aluksi totesimme yhdessä Pärnun olevan pikemminkin elinvoimainen kuin kuihtuva kaupunki. Puhe antoi katsauksen seuramme nykyiseen monipuoliseen toimintaan ja valoi uskoa sen tulevaisuuteen.

Seuralle nimettiin kaksi uutta kunniajäsentä tunnustukseksi jo 15 vuotta jatkuneesta toiminnasta, seuramme sihteeri Ritva Uusitalo sekä rahastonhoitajamme Hans-Joachim Zimmering.  

Suomi-Seura ry:n toiminnanjohtaja Tina Strandberg sekä Haapsalun ja Saarenmaan seurojen puheenjohtajat toivat seurallemme tervehdykset.

Jäsenistön Pärnun kesäaiheiseen valokuvauskilpailuun osallistui 18 hienoa kuvaa, näistä juhlavieraat äänestivät voittajaksi Mirca Mäensivu-Puukon valokuvan. Tiina Nevalaisen johdolla kymmenennen kerran järjestetty seuran kuvataidekurssi oli koonnut saliin näyttelyn, jonka meille esitteli Ilpo Mikkonen. Ilta jatkui tansseilla, orkesterina Empatia-yhtye Pärnumaalta.  

Hyvät juhlat ja eteläpohjalaiset häät kestävät vähintään kaksi päivää. Jatkoimme siis sunnuntaina heti aamulla ohjelmaa opastuskierroksella, jonka teema oli ”Uutta ja vanhaa Pärnussa”. Iso bussi oli lähes täynnä, aikaisesta ajankohdasta huolimatta.   

Puolilta päivin tapasimme Suomen Pärnun kunniakonsulin Jaak Gustafsson. Hän kertoi kunniakonsulin tehtävistä ja toiminnasta Pärnussa. Seuramme kirjastovastaava Tuula Härmä antoi katsauksen seuramme kirjaston sekä kirjapiirin toimintaan ja esitteli kiinnostuneille seuran kerhohuonetta.  

Viikonlopun kaikki ohjelmat onnistuivat todella hyvin, ihmiset olivat iloisia ja tunnelma oli hyvä. Sääkin suosi meitä, ruoka oli laadukasta ja runsasta, ja kaikilla oli hyvä mieli. On upeaa kuulua näin aktiiviseen seuraan.

Valokuvauskilpailuun osallistuneet kuvat ovat nähtävissä seuran nettisivuilla Ajankohtaista-osiossa. Samassa paikassa tullaan lähipäivinä julkaisemaan myös muita juhlissa otettuja kuvia.

Jari Koivisto

puheenjohtaja

Pärnun Suomi-Seura


10.8.2026

Kirjapiirin kesätauko on päättymässä. 28.8. klo 16 kokoontuvan piirin aihe on kesällä luetut kirjat. Tällä kertaa vetäjä Aira Keskinen kutsuu piiriläiset Valgerannassa olevaan kotiinsa (Liini tee 7). Aira kehottaa autottomat sopimaan autoilevien kanssa kyydistä tai varaamaan yhteiskyydin (matkaa Pärnun keskustasta on vajaa 10 km.

Kurgjalle (C.R. Jakobsonin maatilamuseo) ja Toriin (hevossiittola) suuntautuva puolipäiväretki lähestyy. Perjantaina 14.8. järjestettävän retken ilmoittautumisaikaa on jatkettu tiistaihin (11.8.) asti. Jos haluat lähteä mukaan, ilmoittautumiseen tarvittavat tiedot löytyvät täältä.


3.8.2026

Yritysvierailu Maarja-Magdalena Gildin yrityksiin 5.8.2026

Osoite: Uus tn 5, Pärnu linn, Maaria-Magdalenan kiltatalo (kokoontuminen pääoven edessä kadulla klo 13.00)

Teema: Killan toiminta, siellä toimivat luovan alan yritykset ja niiden liiketoiminta ja tuotteet.

Sisältö: Maarja-Magdaleena kilta – paikka, jossa yhdistyvät virolainen käyttötaide, käsityö ja luovuus. Killan talossa toimii useita (n. 20) taide- ja käsityöalan yrityksiä, killan kauppa sekä terveyskahvila.

Kuulemme ensin killan johtajan esittelyn talon toiminnasta.  Tutustumme vuokrattaviin tiloihin ja sen jälkeen vierailemme työpajoissa, joissa yrittäjät esittelevät omia liikeideoitaan ja myytäviä tuotteitaan, joita on myös mahdollisuus ostaa tai tilata.

Tilaisuus on maksuton, eikä edellytä ennakkoilmoittautumista. Esittelyt ovat viroksi, ne tulkataan suomeksi, (rakennus ei ole esteetön, siellä useita portaita).

Toteuttajat: Tegevjuht Stella Viljat, Maarja-Magdaleena Gild ja pj. Jari Koivisto Pärnun Suomi- Seura

Lisätietoja kohteesta: https://maarjamagdaleenagild.ee/?lang=fi


3.8.2026

Bluesilta Alexmajassa to 6.8.2026

Torstaina 6.8. klo 20-22 Alexmajassa esiintyy Tina Bednoff ja Jameson Slim kitarablues-duo, joka kuljettaa kuulijansa 1930-luvun Appalakkien rinteiltä New Orleansin sykkiville kaduille, Mississippin mutaisille jokirannoille ja aina 1950-luvun Chicagon sähköistyneeseen bluesmaailmaan asti.

Luvassa aitoa bluesin tunnelmaa, tarinoita ja taiturimaista kitaransoittoa.

Konsertti järjestetään seuramme ja Alexmajan yhteistyönä, ja se on osa tämän vuoden Pärnun Bluespäiviä.


3.8.2026

Kuvataidekurssin näyttelyn avajaiset ja kuorokonsertti pe 7.8.2026

Kuluvalla viikolla järjestetään seuran puitteissa jo kymmenennen kerran kuvataidekurssi, vetäjänä taas Tiina Nevalainen. Kuten ennenkin, kurssin tuotoksista kootaan näyttely, jonka avajaiset ovat pe 7.8. klo 18 alkaen Alexmajan sisäpihalla (Kuninga 20) tai – sateen sattuessa – alakerran ravintolassa. Seura tarjoaa kuoharit. Tiina ja kurssilaiset toivottavat teidät tervetulleeksi.

Heti avajaisten jälkeen, klo 19-20, Alexmajan pihalla esiintyy Singelit-kuoro. Ohjelmistossa ihania ikivihreitä 60-luvulta nykypäivään saakka. Tämä kuuluu taas sarjaan “ei seuran järjestämä, mutta saattaa kiinnostaa jäseniä”.



19.7.2026

Retki C.R. Jakobsonin maatilamuseoon ja Torin hevossiittolaan

Bussimme lähtee Kurgjan suuntaan pe 14.8.2026 klo 10 Pärnu-hotellin edestä, paluu n. klo 16–17.

Kurgja on kylä Põhja-Pärnumaan kunnassa. Siellä sijaitsee Kurgjan kartanon lisäksi C.R. Jakobsonin maatilamuseo.

R. Jakobson oli Viron ensimmäinen tieteellinen maanviljelijä, poliitikko, kansanopettaja ja virolaisen kansallisen liikkumisen yksi rakastetuimmista johtajista. Hänen nimeä kantavan maatilamuseon erikoisuuksiin kuuluu, että tilalla harjoitetaan karjankasvatusta ja maanviljelyä.

Kaikki rakennukset on tehty Jakobsonin omien piirustusten ja unelmien mukaan. Maatilamuseossa voit katsella nautoja, lampaita ja hevosia sekä lisäksi entisöityjä vanhoja maatilarakennuksia kuten navettaa, aittaa, myllyä ja riihtä. Riihikahvilassa voit maistaa virolaisia kansallisruokia museotilalla kasvatetuista raaka-aineista.

Uusi interaktiivinen näyttely kunnostetussa kartanossa, ”C. R. Jakobson – Viron henkisen pellon herättäjä”, kertoo teemahuoneiden kautta tarinoita Jakobsonin elämän tärkeimmistä tapahtumista, paikoista ja ihmisistä, suurmiehen hartaista toiveista.

Jakobson kirjoitti vuonna 1874 morsiamelleen Julielle: “Näin kaunista paikkaa kuin Kurgja olen harvoin nähnyt…”

Museotilalla nautitaan myös lounas.

Kurgjasta matkamme jatkuu Torin suuntaan, jossa on meidän toinen vierailukohde, Torin hevossiittola. Tämä virolaisen hevoskasvatuksen keskus on perustettu jo vuonna 1856, ja siellä kasvatetaan ja jalostetaan tänäkin päivänä eestin- ja torinhevosia. Täällä voi tutustua kauniiseen, 1862 valmistuneeseen Torin kartanoon kuuluvaan tallikompleksiin ja nähdä siittolan jokapäiväistä elämää.

Retken hinta jäsenille on 35 €/hlö. Hintaan sisältyvät sisäänpääsymaksu ja suomenkielinen opastus museossa, lounas sekä vierailu Torin hevossiittolassa. Bussikuljetuksen maksaa seura.

Huom! Museossa käy vain käteinen.

Retki toteutetaan, jos osallistujia on vähintään 15. Ilmoittautumiset 11.8.2026 mennessä osoitteeseen matkat@pss.ee .



19.7.2026

Seuramme puheenjohtaja järjestää meille loppukesänä vielä peräti neljä opastettua Pärnu-kierrosta:
 
23.7. Pärnun ja Suomen yhteinen historia ja nykyisyys – opastettu kävelykierros seuran jäsenille
Suomella ja Virolla, myös Pärnulla, on paljon yhteistä historiaa, menneisyyttä ja miksei myös yhteistä tulevaisuutta. Tällä opastuskierroksella syvennytään mielenkiintoisella tavalla Pärnun erilaisiin paikkoihin, henkilöihin ja tarinoihin, jotka yhdistävät Suomea ja Pärnun värikästä historiaa. Vaikka Pärnu olisi sinulle tuttu, monet näistä asioista ovat vähemmän tunnettuja.
Lähtö 23.7. klo 14.00 Lydia Koidulan patsaan luota, joka sijaitsee Lydia Koidulan puistossa (Victoria-hotellia vastapäätä). Kierros on ilmainen ja kestää noin tunnin.
 
27.7. Näin Pärnusta tuli kylpyläkaupunki – opastettu kävelykierros seuran jäsenille
Lähes kaikki Pärnussa tietävät, että Pärnu on Viron kesäpääkaupunki, mutta miten Pärnusta tuli nykyisen kaltainen kehittyvä rantakaupunki kylpylöineen? Miksi Supeluse on Supeluse ja mistä se terveellinen muta oikein on peräisin? Mikä oli suomalaisten, baltiansaksalaisten, ruotsalaisten, venäläisten ja Oscar Brackmannin rooli Pärnun kylpyläkaupungistumisessa? Monia kysymyksiä, joihin kuulet vastauksen tällä opastuskierroksella.
Lähtö 27.7. klo 11.00 Supeluse ja Karusselli kadun risteyksestä, lasten karusellin luota. Kierros on ilmainen ja kestää noin tunnin.
 
9.8. Uutta ja vanhaa Pärnussa – opastettu bussikierros Pärnussa seuran jäsenille ja Pärnun Suomi-Seuran 15v-juhliin osallistuville.
Tämä kierros päivittää tietosi Pärnun tämän hetken uudistuksista ja kehityshankkeista, sekä sopivasti peilaa nykyisyyttä Pärnun vaiheikkaaseen historiaan. Opastuskierros on osa Pärnun Suomi-Seuran 15v-juhlan ja Viron Suomi-seurojen kesäpäivien ohjelmaa. Kierros on ilmainen, mutta bussia varten tarvitaan ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen: juhlat@pss.ja viestiin teksti: 9.8. opastus sekä osallistujien lukumäärä.
Lähtö 9.8. klo 10.00 Medical Tervise Spa pääoven edestä, Seedri 6.
 
14.8. Kaubamajakaksen bussin opastuskierros, eli “Visit Pärnu SPECIAL TOUR – bussikierros”
Tällä kierroksella kuvataan nopealla tempolla bussin reitin varrella olevat mielenkiintoiset ja vähemmän mielenkiintoiset kohteet sekä asiat.
Lähtö Kaubamajakaksen kauppakeskuksen pääoven edestä 14.00 ja paluu samaan paikaan. Kesto 60 min. Kierros on kaikille avoin ja sille voi tulla mukaan ja jäädä pois eri hotellien pysäkeiltä.
Kierroksen tarjoaa VisitPärnu ja se on ilmainen.
 
Kaikki neljä kierrosta vetää seuramme puheenjohtaja Jari Koivisto. Jari on Pärnun auktorisoitu opas ja kuuluu myös Pärnun opasyhdistyksen hallitukseen.
 
Lämpimästi tervetuloa syventämään Pärnun tietoutta näille mielenkiintoisille opastuksille.
 

14.7.2026

Pärnun inkerinsuomalaisten seuran puheenjohtaja Hillar Talvik toivottaa seuramme jäsenet tervetulleiksi perjantaina 24.7. klo 18 heidän seuransa talon pihassa pidettävään konserttiin. Esiintyjinä kansanperinneyhtye Veijarit ja Riijarit Suomen Marttilasta, inkerinsuomalaisten oma ryhmä sekä Spelmanslag. Osoite on Lõuna 18, (Steffania vastapäätä). Tilaisuus on maksuton.
 
Ilmoittautumisaika tulevana perjantaina (17.7.) järjestettävälle opastetulle Viljandin päiväretkelle on jo päättynyt, mutta bussissa on vielä tilaa. Jos haluat lähteä muutamaksi tunniksi omatoimiselle (pelkkä bussimatka) retkelle Viljandiin, tule hieman ennen klo 9 Pärnu-hotellin edustalla olevaan bussimme lähtöpaikkaan – viidellä eurolla pääset mukaan!
 
Seuran 15-vuotisjuhlan ja kesäpäivien ohjelmarunko on nyt nähtävissä osoitteessa https://parnunsuomiseura.ee/juhlaohjelma. Seuraavassa tärkeimmät tiedot:
 
Sekä iltapäivä- että iltaohjelman tapahtumapaikka on Medical Tervis Spa (Tervis kylpylähotelli, osoite Seedri 6). Iltapäiväohjelma eli Viron Suomi-seurojen perinteiset kesäkisat alkaa lauantaina 8.8. klo 15. Tähän tapahtumaan, johon kaikki Viron Suomi-seurojen jäsenet sekä kutsuvieraat ovat tervetulleita, kokoonnutaan hotellin aulassa. Sama paikka on myös iltajuhlan aloituspiste. Aulaan pyydetään saapumaan n. klo 19, ja sieltä vieraat ohjataan juhlatilaan, jossa ohjelma alkaa klo 19.15.
 
Iltajuhlaan osallistujat: ilmoitus erikoisruokavaliosta 31.7. mennessä osoitteeseen juhlat@pss.ee. Ja ilmoittautumiset sunnuntaina 9.8. klo 10 alkavaan opastuskierrokseen (“Uutta ja vanhaa Pärnussa”) niin ikään 31.7. mennessä osoitteeseen juhlat@pss.ee.


6.7.2026

Saamme tänä kesänä nauttia suomalaisten bluesyhtyeiden esityksistä Pärnussa Alexmajassa pariinkin otteeseen. Konsertit on järjestetty yhteistyössä Pärnun Bluesklubin, Pärnun Suomi-Seuran ja Alexmajan kanssa.

Keskiviikkona 8.7. klo 19–20.30 Alexmajassa konsertoi Micke & Lefty feat. Chef -trio. Esiintyminen on osa yhtyeen esiintymismatkaa Puolan bluesfestivaaleille.

Micke & Lefty feat. Chef on akustinen blues- ja roots-trio, joka on viihdyttänyt yleisöä jo yli 25 vuoden ajan. Yhtye tunnetaan virtuoosimaisesta soitostaan, vahvoista stemmalauluistaan ja energisestä lavailmaisustaan. Heidän musiikkinsa yhdistää bluesia, rootsia, rockia, soulia ja gospelia omaleimaisella otteella. Tunnusomaisia elementtejä ovat slidekitara, huuliharppu, matkalaukkurummut sekä laadukkaat omat sävellykset.

Yhtye on esiintynyt laajasti Suomessa ja kansainvälisesti sekä edustanut Suomea International Blues Challengessa Memphisissä ja European Blues Challengessa Berliinissä.

Torstaina 6.8. klo 20-22 Alexmajassa esiintyvä Tina Bednoff ja Jameson Slim kitarablues-duo kuljettaa kuulijansa 1930-luvun Appalakkien rinteiltä New Orleansin sykkiville kaduille, Mississippin mutaisille jokirannoille ja aina 1950-luvun Chicagon sähköistyneeseen bluesmaailmaan asti.

Useina kesinä Virossa esiintyneet muusikot palaavat jälleen Pärnuun tuoden mukanaan aitoa bluesin tunnelmaa, tarinoita ja taiturimaista kitaransoittoa.

Molempien bluesiltojen sisäänpääsy on ilmainen.

Tervetuloa viettämään kesäiltaa bluesin parissa!



22.6.2026

Päiväretki Suure-Jaaniin, Olustvereen ja Viljandiin 17.7.2026

Tervetuloa mukaan kesäiselle kulttuuri-, historia- ja kartanoretkelle Viljandin maakuntaan! Päivän aikana tutustumme viehättäviin pikkukaupunkeihin, upeisiin kartanoihin, kauniisiin puistoihin sekä tunnettuihin kulttuurikohteisiin.

Bussimme lähtee klo 9.00 Pärnu-hotellin edestä. Reittimme kulkee Vändran kautta, ja Suure-Jaanissa meitä odottaa paikallisopas.

Suure-Jaani sijaitsee kauniin järven rannalla. Se tunnetaan erityisesti paikallisen Kappin säveltäjäsuvustaan. Kesäisin Suure-Jaanissa järjestetään suosittuja musiikkitapahtumia.

Matka jatkuu kohti Olustveren kartanoa, joka kuuluu Viron parhaiten säilyneisiin kartanokokonaisuuksiin.

Kartanon jugendtyylinen päärakennus, näyttävä hallintorakennus, punatiilinen karjapiha, vanha meijeri, viinatehdas ja historialliset talousrakennukset kertovat ajasta, jolloin kartanot olivat alueensa taloudellisia keskuksia.

Nykyisin kartanoalueella toimii maatalouskoulu, jonka opiskelijat huolehtivat kartanon kauniista puistoista ja puutarhoista. Englannintyylinen puisto vanhoine puukujineen tarjoaa viihtyisän ympäristön kävelylle.

Kartanoalueella voi tutustua myös käsityöläisten työpajoihin, villatupaan, sepänpajaan, savipajaan sekä erilaisiin näyttelyihin. Päärakennuksessa toimii matkailukeskus ja kartanomuseo.

Iltapäivällä saavumme viehättävään Viljandiin, jota pidetään yhtenä Viron kauneimmista kaupungeista.  Järven rannalle laskevaan rinteeseen rakennettu vehreä kaupunki hurmaa tunnelmallaan. Tutustumme vanhaankaupunkiin, kävelemme torialueella ja vierailemme kuuluisassa käsityökeskuksessa Bonifatiuse Gild, jossa paikalliset mestarit esittelevät taitojaan ja tuotteitaan.

Halukkailla on mahdollisuus tutustua keskiaikaisen ritarilinnan raunioihin. Sinne pääsee myös riippusiltaa pitkin. Linnavuorelta avautuvat upeat näkymät Viljandinjärvelle.

Viljandi tunnetaan Viron kansanmusiikin pääkaupunkina. Viljandi Folk Music Festival kokoaa joka kesä yhteen tuhansia musiikinystäviä, ja se kuuluu Viron tunnetuimpiin kulttuuritapahtumiin.

Ennen kotimatkaa suuntaamme vielä idylliseen Heimtaliin. Kartanoalue tunnetaan nykyisin erityisesti hevoskasvatuksesta ja kauniista maalaismaisemistaan.

Vierailemme ainutlaatuisessa käsityögalleriassa Pitsivillassa, jossa pääsemme tutustumaan mestarikäsityöläisen Riho Toomran upeisiin töihin. Hienostuneet pitsit ja taidokkaat käsityöt ovat tehneet Pitsivillasta tunnetun vierailukohteen.

Paluu Pärnuun n. klo 19.

Matkan hinta, 55 €/hlö, sisältää opastuksen Suure-Jaanista Olustvereen, Viljandiin ja Heimtaliin, sisäänpääsyt kohteisiin ja lounaan Viljandissa. Bussilaskun maksaa PSS. Matka toteutuu, jos osallistujia on vähintään 15.

Ilmoittautumiset viimeistään 9.7. osoitteeseen matkat@pss.ee ja osallistumismaksut  10.7. mennessä seuran keräilytilille: Pärnu Soome selts, EE101010220233586226, maksun selitykseksi “Viljandi”.


17.6.2026

Valokuvauskilpailu, aiheena Pärnun suvi

Pärnu on ollut Viron kesäpääkaupunki vuodesta 1996, Pärnun suvi on siis kaikkien virolaisten ja myös monien suomalaisten tuntema käsite. Pärnun kesä merkitsee meille kaikille erilaisia asioita, siksi se on myös hyvä valokuvauksen kohde.

Pärnun Suomi-Seura järjestää 8-9.8.2026 Pärnussa kaikkien Viron Suomi-seurojen kesäpäivät ja seuran 15-vuotisjuhlat. Juhlien yhteydessä järjestetään valokuvauskilpailun, jonka voittajat selviävät 8.8. pidettävässä iltajuhlassa.

Säännöt ovat seuraavat. Jokainen Pärnun Suomi-Seuran jäsen, sekä kaikki iltajuhlaan osallistuvat voivat lähettää kilpailuun 31.7. mennessä 1–2 valokuvaa (mieluummin jpg-muodossa) liitetiedostona osoitteeseen kuvat@pss.ee. Viestiin oma nimi ja kuvan nimi, jonka haluaa kyseiselle kuvalle antaa

Valokuvauskilpailun raati valitsee kaikkien kuvien joukosta kymmenen kuvaa. Nämä kuvat ovat esillä iltajuhlan aikana, ja juhlan osallistujat voivat äänestää niiden joukosta kilpailun voittajat. Voittajat palkitaan iltajuhlassa.

Raati koostuu juhlatoimikunnan jäsenistä täydennettynä alan ammattilaisella. Raati ja juhlan osallistujat eivät tiedä kuvaajien nimiä, vain kuvien nimet.  Pärnun Suomi-Seura saa oikeuden julkaista finaalin kuvat omilla sivuillaan.

Nyt kaikki innolla kuvaamaan meidän kaunista Pärnuamme.

PSS hallituksen juhlatoimikunta


15.6.2026

Paitoja seuran tunnuksilla

Vaihteeksi jotain aivan uutta: Seuran hallitus on ideoinut meille laadukkaat paidat. Ne ovat saatavilla poolo- ja T-paitoina, miesten tai naisten malleina, yksivärisinä (musta/harmaa) tai Pärnun Vallikäärin kuvalla varustettuina, ohuesta tai tavallisen paksusta materiaalista valmistettuna. Lisää tietoa löydät TÄÄLTÄ ladattavissa olevasta PDF-tiedostosta.

Paidat eivät ole halvimmasta päästä, mutta laadulla on hintansa, ja laadukkaita tekstiilejä ne epäilemättä ovat.

Kaikki tilaamiseen tarvittavat tiedot, mm. ohjeet oikean koon valintaan, löytyvät seuramme verkkosivuilta. Linkki on www.pss.ee/paidat.

Ensimmäinen tilaus on tarkoitus tehdä heti heinäkuun alussa. Jos haluat mukaan tähän erään, lähetä tilauksesi 30.6. mennessä osoitteeseen paidat@pss.ee


11.6.2026

Juhannusjuhla pe 19.6.2026

Vuonna 2017 seuramme järjesti ensimmäisen kerran suomalaisen kalenterin mukaisen juhannusjuhlan. Juhlasta on sittemmin tullut perinne. Tänä vuonna juhlimme neljä päivää ennen virolaisia, joiden jaaniõhtu vietetään aina 23.6.

Tänä vuonna juhannusjuhlijoita tanssittaa Juhani Rautiainen. Juhani on Suomenlahden molemmin puolin tunnettu tangolaulaja, joka on monelle teistä tuttu.

Tilaisuus on avoin eli siihen ovat tervetulleet myös muut kuin seuran jäsenet. Paikka on Alexmajan pihaterassi. Tanssit alkavat klo 20 ja päättyvät viimeistään klo 23, jolloin siirrytään sisätiloihin laulamaan suomalaista karaokea.


10.6.2026

Kutsu seuran 15-vuotisjuhlaan ja kesäpäiviin

Seuramme täyttää syyskuussa 15 vuotta. Ja toisaalta tänä vuonna on meidän vuoro järjestää Viron Suomi-seurojen yhteiset kesäpäivät. Elokuun 8. päivänä juhlimmekin seuran 15-vuotista taivalta, ja samana sekä seuraavana päivänä järjestämme tämän vuoden perinteiset kesäpäivät.

TÄÄLTÄ voitte ladata PDF-tiedoston, jossa on seuramme hallituksen kutsu molempiin juhliin. Kutsu sisältää myös ilmoittautumistiedot.

Kuten kerrotaan myös kutsussa, juhlia varten on perustettu oma nettisivu: www.pss.ee/juhlat. Sinne kerätään tarkemmat tiedot päivätapahtumien ja iltajuhlan aikatauluista, sijainneista jne. Tämä on linkki, jota kannattaa panna talteen!


3.6.2026

Puolipäiväretki Pärnumaan upeisiin puutarhoihin perjantaina 12.6.

 

Tervetuloa mukaan inspiroivalle kesäretkelle, jossa pääsemme kurkistamaan kahteen persoonalliseen ja rakkaudella hoidettuun puutarhaan Pärnumaalla! Tule mukaan, vaikka et omistakaan puutarhaa… nauti vaan kauniista päivästä ja hoidetuista kotipuutarhoista!

Lähtö Pärnu-hotellin edestä 12.6. klo 10.00

Ensin vierailemme viehättävässä Võistessa, jossa puutarhaharrastaja Raili esittelee meille oman kotipuutarhansa ja kertoo kokemuksistaan kasvien kasvatuksessa, puutarhan suunnittelussa sekä kauniiden puutarhatilojen luomisessa. Raili tunnetaan myös paikallisen Võiste Puukool -taimiston emäntänä, jossa puutarha ja kasvit ovat elämäntapa.

Kierros emännän kanssa hänen puutarhassa maksaa 2 €/hlö.

Tämän jälkeen suuntaamme Paikuseen tutustumaan värikkääseen Maie Aed OÜ -puutarhaan.   Englannistyylisessä puutarhassa kukkivat sadat perennat, koristeheinät, rododendronit ja sipulikukat. Puutarhan emäntä Maie Vridolin on koulutettu puutarhuri, joka jakaa mielellään vinkkejään ja kokemuksiaan kaikille puutarhan ystäville.

Kierros emännän kanssa hänen puutarhassa maksaa 5 €/hlö.

Retken kohokohtia:

  • Opastetut vierailut puutarhojen emäntien johdolla
  • Runsaasti puutarhaideoita ja kasvitietoutta
  • Mahdollisuus hankkia kasveja mukaan kotiin
  • Mukavaa yhdessäoloa samanhenkisten puutarhaihmisten seurassa
  • Kesäisiä elämyksiä, värejä ja tuoksuja

Retken hinta 7€/hlö, jolla katetaan vierailumaksut, maksetaan retken aikana – tuothan tasarahan mukaan! PSS kustantaa bussikuljetuksen.   

Ilmoittautumiset retkelle 9.6. mennessä matkat@pss.ee

Retken toteutuminen edellyttää väh. 10 osallistujaa.


26.5.2026

Funktionalismi Pärnussa, opastettu kävelykierros 31.5.

Pärnun rakennuskanta on usean aikakauden ja tyylisuunnan kokonaisuus. Tällä kierroksella syvennymme funktionalismiin Pärnussa. Olev Siinmaa oli Viron ensimmäisellä itsenäisyyden kaudella Pärnun kaupunginarkkitehti, ja hänen jalanjäljissään kuljemme tämän opastuksen aikana. Kierroksella selviää myös meille suomalaisille rakkaan Alvar Aallon yhteys Pärnuun.

Lähtö Siinmaan muistomerkin luota Vallikäärystä klo 09.30. Kierros päättyy Rannahotellilla n. klo 10.45.

Opastuksen toteuttaa seuramme puheenjohtaja Jari Koivisto, joka on sertifioitu opas.

Tervetuloa tutustumaan mielenkiintoiseen Pärnuun pintaa syvemmältä!


26.5.2026

Seuraava retkemme vie paikkoihin, joissa on käyty aikaisemminkin. Toivomme, että tämä retki tavoittaa myös sellaisia jäseniä, joille edellisellä kerralla aikataulu ei sopinut. Juuri tästä syystä joitakin retkiä ja opastuksia järjestetään toisen tai jopa kolmannen kerran.

Soomaa, Majavapolku, luontokeskus ja Tori

Kesäinen luontoretkemme suuntautuu noin 45 kilometrin päähän Pärnusta Soomaan kansallispuistoon. Bussimme lähtee pe 5.6. klo 10.00 Pärnu-hotellin edestä.

Retken aikana tutustumme kansallispuiston luontokeskukseen, jossa on näyttely kahdessa kerroksessa sekä luontodokumentin esitys. Dokumentti esitetään viroksi englanninkielisellä tekstityksellä.

Luontokeskuksen jälkeen on mahdollisuus luontokävelyyn noin 2 kilometrin pituisella Majavapolulla.

Majavapolun opastusreitillä voi pelata interaktiivista mobiilipeliä “Nutimäng”. Lataa puhelimeesi Loquiz-sovellus joko Google Play -kaupasta tai App Storesta. Peliä varten tarvittavat salasanat ja QR-koodi löytyvät Soomaan luontokeskuksen pysäköintialueella olevasta infotelineestä.

Retken aikana nautitaan yhteinen lounas. Tämä piknik-lounas sisältää nokkospihvit, mulgipuder (hyväksytty arvostetulle UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle), raejuustoa, lihapiirakkaan sekä jälkiruoaksi rahkapaistoksen ja yrttiteetä.

Paluumatkalla pysähdymme Torissa ja tutustumme paikan kirkkoon, joka on yksi Viron tunnetuimmista kirkoista ja tärkeä hengellinen sekä kulttuurihistoriallinen kohde. Kirkko on pyhitetty Viron Sotilaiden Muistokirkoksi ja se sijaitsee kauniilla paikalla Pärnujoen rannalla.

Matkalla ohitamme myös Torin hevossiittolan. Tämä virolaisen hevoskasvatuksen keskus on perustettu jo vuonna 1856, ja siellä kasvatetaan erityisesti eestin- ja torinhevosia.

Retken hinta 20 , joka sisältää opastuksen ja yhteisen lounaan, maksetaan retken aikana – tuothan tasarahan mukaan! PSS kustantaa bussikuljetuksen.  Oppaana toimii Meeli Hanso.

Retki toteutuu, jos lähtijöitä on vähintään 10 henkeä.

Ilmoittautuminen 31.5.mennessä osoitteeseen matkat@pss.ee Ilmoittautuminen on sitova!

Tervetuloa retkelle!



23.5.2026

Kuvataidekurssi 3.-7.8.2026

Tänäkin vuonna järjestetään kuvataidekurssi. Järjestyksessä kurssi on jo kymmenes, ja sen vetäjänä toimii, kuten ennenkin, seuramme jäsen Tiina Nevalainen. Tietoa kuvataidekurssista ja ilmoittautumisesta löytyy TÄÄLTÄ ladattavasta PDF-tiedostosta.



23.5.2026

Tässä esitelty ohjelma ei kuulu Pärnun Suomi-Seuran tapahtumiin, mutta sen järjestämisessä seura toimi välittäjänä:

Maanantaina 25.5.klo 19 Alexmajassa esitetään kaksikielinen runoperformanssi, Hetk Universumis – Hetki Universumissa. Runoesitys kuljettaa ihmisen elämänkaaren vaiheiden kautta Viron klassikkorunouden äärelle. Kuulet runot suomeksi ja viroksi – samalla ne saavat kaksi eri tulkintaa.

Lavalla Tene Ruubel ja Kirsi Äyräs (Turu Teater / Tene Ruubelin nukketeatteri).



15.5.2026

Yhteistyökumppanimme Pärnun inkerinsuomalaisten seura tarjoaa meille mahdollisuuden osallistua heidän kanssaan 34. Viron inkerinsuomalaisten laulu- ja kansantanssijuhliin lauantaina 13. kesäkuuta 2026 Paiden Vallimäellä.

Päiväretken hinta on vain 15 euroa/henkilö ja se sisältää edestakaisen bussikuljetuksen lisäksi seljankakeiton. Juhlaan osallistuminen on kaikille maksuton.

Päivän ohjelma:

11.00 Kuorojen ja kansantanssiryhmien harjoitukset Vallimäellä. Tänä aikana ei-esiintyjät voivat vaikkapa lounastaa Paiden kahviloissa, tutustua Paiden keskustaan ja vierailla Vallimäen tornimuseossa; toki myös harjoitusten seuraaminen on luvallista.

14:30 Suomenkielinen jumalanpalvelus Paiden kirkossa. Sieltä kulkueena Vallimäelle.

16:00 Laulu- ja kansantanssijuhlat Paiden Vallimäellä. Konsertti ja tanssit.

Lähtö la 13.6. kello 9.30 Pärnun inkerinsuomalaisten talon edestä (os. Lõuna 18, Stefanin lähellä). Paluu Pärnuun kello 20-21 välillä.

Ilmoittautumiset 1.6. mennessä inkerinsuomalaisten seuran puheenjohtajalle
Hillar Talvikille: hillar.talvik@gmail.com.


27.4.2026

Muutoksia peleihimme:  boccia, petankki ja mölkky

On aika ottaa kesä vastaan ja tehdä ajankohtaiset päivitykset osaan viikoittaisista peleistämme.

Ansiokas boccian pelaaminen Spordihallilla jää kesätauolle, ja sen tilalle tulee Vallikäärun ulkoilmalavalla pelattava petankki. Samalla avaamme tällä viikolla myös mölkkykauden – mölkkyä heitellään vanhassa tutussa paikassa heti Tallinan portin takana. Päivät, paikat ja aikataulut ovat kuten aikaisemmin. Koska elämme kesän kynnyksellä,  säävaraus ja oikea pukeutuminen on hyvä huomioida.

Tervetuloa kesä! Tervetuloa pelaajat!

Paikat ja aikataulut
Petankki
🕓 Aika: Keskiviikkoisin klo 16
📍Paikka: Vallikäär (Vana-Tallinna tn 1, Pärnu)
Mölkky
🕑 Aika: Torstaisin klo 14
📍Paikka: Tallinnan portti (Vana-Tallinna tn 1, Pärnu)
Boccia
– kesätauolla



27.4.2026

Lauantaina 2.5.2026 on jälleen vapaamuotoinen avoinkeskustelutilaisuus 

Tilaisuus on syntynyt jäsenistömme toiveesta ja sitä pidetään jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Tarjolla on kokemuksia, vinkkejä, rentoa jutustelua, kuulumisia, ja positiivista pohdintaa.
Eli ihmiset itse tekevät onnistuneen tilaisuuden, varsinaista kapellimestaria tilaisuudella ei ole.

Paikasta sananen:
Vabakonna Maja sijaitsee Port Artur 2 takana sijaitsevasta kauniissa punatiilisessä talossa.

Pääovesta sisään ja oikealle käytävän päähän, jossa viihtyisä olohuonetyyppinen 24 m2 tila. Siellä on iso pöytä ja sohvaryhmä, joten jutustelu sujuu, vaikka pikku pelaamisen parissa. Käytävältä löytyy niin WC kuin yhteiskäyttökeittiö, jonka varustukseen kuuluvat mm. jääkaappi, veden- ja kahvinkeitin ja kuppeja (omaa kahvia ja teetä varten). Myös omien pienten eväiden syönti on mahdollista. – Huomioithan, että talossa on myös muita ryhmiä, jotka käyttävät keittiötä.

Tilaisuus on Pärnun Suomi-Seuran järjestämä ja avoin kaikille Pärnussa asuville ja vieraileville suomihenkisille.

TERVETULOA!

🕑 Aika: Lauantai 2.5.2026 Klo 14:00 – 16:00
📍 Paikka: Lai 14, Pärnu linn
🅿 Pysäköinti: Talon takana on suuri pysäköintialue, 24 tuntia ma-su, maksullinen / 2 tuntia ilmaiseksi pysäköintikiekolla (Muista laittaa tarkka pysäköinti hetki minuutilleen, ei kuten Suomessa).
 Linkki ja kuvia tilasta: https://vabakonnamaja.ee/ https://vabakonnamaja.ee/room/3
 Google Maps: https://maps.app.goo.gl/r2zNSEeFyVynjUWe9



24.4.2026

RETKI VENE TALUUN 8.5.2026

– PALA VENÄLÄISTÄ KULTTUURIA VIROSSA

Tällä erikoislaatuisella retkellä pääsemme kokemaan perinteistä venäläistä kulttuuria lämpimässä ja vieraanvaraisessa tunnelmassa.

Lähtö Pärnu-hotellin edestä pe 8.5. klo 11.00.

Perinteinen vastaanotto: Vieraat toivotetaan tervetulleiksi venäläiseen tapaan leivällä ja suolalla, kuuman samovaarin äärellä ja iloisella mielellä.


Ohjelmaan kuuluu herkullisen kansankeittiön maistelu:

  • Venäläisessä uunissa valmistettuja uuniperunoita
  • Suolaista silliä
  • Tuoreita ja hapatettuja puutarhan antimia
  • Teen kanssa perinteisiä herkkuja, kuten prääniköitä ja barankoja
  • Talon omaa voikukkasiirappia

Mahdollisuus tutustua ja kokeilla perinteisiä kansallispukuja.
Kokoelmassa on yli 40 erilaista kansallispukua eri alueilta – arkipuvuista hääasuihin. Pukujen keskipisteenä on sarafaani, kaunis ja ajaton vaate, joka sopii kaikille vartalotyypeille.

Emäntä valitsee jokaiselle naiselle sopivimman asun iän ja vartalon mukaan – ja yhdessä päästään myös tanssimaan iloista venäläistä piirileikkiä!

Ohjelma järjestetään ulkona, joten pukeuduthan sään mukaisesti.

Sitova ilmoittautuminen viimeistään 4.5. osoitteeseen matkat@pss.ee

Retken hinta, 20 €, joka sisältää yllä mainitun ohjelman, maksetaan retken aikana – tuothan tasarahan mukaan! PSS kustantaa bussikuljetukset.

Tule mukaan kokemaan lämminhenkinen ja ikimuistoinen päivä täynnä kulttuuria, makuja ja perinteitä!


21.4.2026

Kutsu vappujuhlaan

Olemme iloisia siitä, että voimme kutsua teidät jälleen kerran seuramme perinteiseen vappujuhlaan, joka pidetään torstaina 30.4. klo 19 alkaen Alexmajassa. Kuten ennenkin, seura tarjoaa mm. nakkeja ja perunasalaattia ja muuta pientä purtavaa sekä lasillisen kuohuvaa.

Tilaisuus on jäsenille maksuton. Tervetuloa mukaan!


21.4.2026

Kirjapiiri kokoontuu 24.4.

Alkaneen viikon perjantaina, 24.4. klo 16, kokoontuu Kirjapiiri. Paikka on seuran kerhohuone Alexmajassa. Tämänkertainen aihe on matkakirjat. Kirjapiiri on avoin kaikille jäsenille.



15.4.2026

Aina silloin tällöin jäsenillemme on tarjottu retkiä ja matkoja, jotka eivät olleet Pärnun Suomi-Seuran järjestämiä, mutta joihin seuramme jäsenet ovat olleet tervetulleita osallistumaan. Nyt on jälleen kerran tällainen tilaisuus. Jalotours, seuramme monivuotinen yhteistyökumppani, järjestää 7.-13.9. omille asiakkailleen ryhmämatkan, johon myös meidän seuran jäsenet voivat osallistua. Matkan kohde on Slovenia ja sen pääkaupunki Ljubljana.

Matkalle lähdetään Helsingistä, mutta koska Pärnusta on lyhyempi matka esim. Riikaan kuin Helsinkiin, Slovenian matka tarjotaan myös riisuttuna versiona, joka sisältää pelkästään maapalvelut. Tällöin lentomatkoista huolehtiminen on kokonaan osallistujan vastuulla.

Matkan ohjelma löytyy ladattavana PDF-tiedostona TÄSTÄ LINKISTÄ. Ilmoittautuminen 29.4.mennessä osoitteeseen matkat@pss.ee


2.4.2026
Tutustumisretki Pärnusta Jõulumäelle 16.4.26

Bussimme lähtee Pärnu-hotellin edestä klo 10.30. Tutustumisretkemme suuntautuu luonnonkauniille Jõulumäe Tervisespordikeskus -liikunta- ja ulkoilukeskukseen, joka sijaitsee vain noin 25 kilometrin päässä Pärnun kaupungista kauniin mäntymetsän keskellä. Keskus on yksi Pärnumaan tunnetuimmista liikunta- ja vapaa-ajan kohteista.

Jõulumäe on paikka, jossa liikunta, luonto ja virkistys kohtaavat. Metsäisessä dyynimaisemassa kulkee monipuolinen verkosto kunto- ja ulkoilureittejä, jotka sopivat niin kävelyyn, juoksuun, pyöräilyyn kuin talvisin myös hiihtoon. Alueella on lisäksi stadion, erilaisia pallokenttiä, sisäliikuntatiloja, frisbeegolfrata sekä mahdollisuuksia moniin muihin liikuntalajeihin.

Keskus tarjoaa hyvät puitteet myös ryhmien vierailuille, leireille ja tapahtumille. Alueella on majoitusmahdollisuuksia, kokous- ja koulutustiloja sekä ruokailupalveluja, mikä tekee siitä erinomaisen kohteen yhteisille retkille ja tutustumiskäynneille.

Retkemme Jõulumäelle tarjoaa helpon mahdollisuuden tutustua Pärnumaan luontoon, kokeilla erilaisia liikuntamahdollisuuksia sekä viettää virkistävä päivä yhdessä aktiivisesti ulkoillen.

Vierailun aikana tutustumme alueeseen, sen liikuntareitteihin ja monipuolisiin ulkoilumahdollisuuksiin. Halukkailla on myös mahdollisuus nauttia yhteinen lounas Jõulumäellä.. Lounas, jonka hinta on 7 €/ henkilö, on varattava etukäteen.

Ilmoittautuminen  8.4. mennessä osoitteeseen matkat@pss.ee. Ilmoita samalla, osallistutko yhteiseen lounaaseen.

Edestakaisen bussikuljetuksen maksaa seura.

Tervetuloa mukaan viettämään mukava ja aktiivinen päivä!



30.3.2026

Järjestämme seuramme jäsenille räätälöidyt kierrokset ”Punainen torni ja keskiaikainen Pärnu”. Kokoontuminen 4.4.2026 kello 11.00 Pärnun 1400-luvulta olevan Punaisen tornin pihalla, Hommiku tn 11, ja kierros päättyy Vallikäär-vallihaudalle. Tapahtuman kokonaiskesto on n.  1 t 15 min.

Punaisen tornin 360 asteen panoraamateatterissa näemme mielenkiintoisesti Pärnunmaan 15 000 vuotista historiaa. Sen jälkeen teemme tiiviin opastetun kävelykierroksen teemana keskiaikainen Pärnu.

Seura tarjoaa Punaisen tornin opastuksen, sisäänpääsymaksun osallistujat maksavat museolle, seniorit 5,40 € ja muut aikuiset 7,20 €. Tornin jälkeisen opastuskierroksen tarjoaa seuramme puheenjohtaja.

Ennakkoilmoittautumiset pe 3.4.puolipäivään mennessä TÄSTÄ LINKISTÄ. Huom! Osallistujien määrä on rajoitettu.

Tervetuloa tutustumaan Pärnuun pintaa syvemmin.


23.3.2026

Tämän viikon perjantaina, 27.3., kokoontuu seuran kerhohuoneessa Alexmajassa klo 16 Kirjapiiri. Tämänkertainen aihe on dekkarit.  Kirjapiiri on avoin kaikille jäsenille.

Pärnussa oleville hyvää tietää: 24.-30.3. välisenä aikana Alexmajan hotelli ja ravintola ovat kiinni. Kerhohuoneeseen ja kirjastoon pääsee tästä huolimatta arkisin päiväsaikaan viereisen kampaamon ollessa auki.


17.3.2026

Kuluvasta vuodesta on seuramme toiminnan kannalta tulossa varsin tapahtumarikas. Sen voitte todeta itsekin tutkimalla ladattavissa olevia selkeitä PDF-taulukoita, jotka on tuottanut hallituksemme jäsen Terho Korkeavuori.
 
Uudessa vuosikalenterissa on vielä reilusti enemmän tapahtumia kuin seuran sivuilla olevassa tapahtumakalenterissa, sillä se sisältää myös tulevia tapahtuma, joista on jo päätetty, mutta joiden tarkat päivämäärät vahvistuvat vasta myöhemmin.
 
Vuosi- ja viikkokalenteria päivitetään tarpeen mukaan. Tuoreimmat versiot löytyvät ladattavaksi näistä linkeistä:
 
 
Ja verkkosivuilla olevaan tapahtumakalenteriin pääset TÄSTÄ LINKISTÄ.
 
Jos et halua pelata linkkien kanssa, tapahtumakalenteriin pääset vaivatta näin:
Avaa selaimella osoite pss.ee ja siirry sivun loppupäähän, kunnes tulee vastaan Tapahtumakalenteri.
 
Lopussa samat linkit vielä auki kirjoitettuina:

20.3.2026

Näe Madonna ja muut Pärnun ihmeet!
 
Seuramme jäsenille on nyt sunnuntaina 22.3. klo 10.00 suomenkielinen, meille räätälöity opastettu kierros Pärnun museon (osoite Aida 3) uuteen pysyväisnäyttelyyn. Seura maksaa museon oppaan ja osallistujat museon normaalin sisäänpääsymaksun, myös museokortit käyvät. Kokoontuminen museon aulassa, jossa seuran puheenjohtaja johdattelee aiheeseen, ei ennakkoilmoittaumista. Kannattaa osallistua, näyttely on kokonaan uudistettu.

6.3.2026

Matka itäiseen Viroon ja Narvaan, 4.-6.9.2026

Toukokuussa järjestettävään Latvian matkaan on ilmoittautunut jo nyt, kun ilmoittautumisaikaa on vielä runsas kuukausi jäljellä, sen verran monta jäsentä, että matkan toteutuminen on varmistunut. Mutta vielä mahtuu mukaan!

TÄSTÄ LINKISTÄ ladattavissa olevassa tiedostossa kerromme teille toisesta matkasta, joka järjestetään syksyllä ja joka vie Koillis-Viroon ja Narvaan. Samankaltainen matka on järjestetty kerran aikaisemmin, kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen seuraan on kuitenkin liittynyt paljon uusia jäseniä, ja seuramme hallitus uskoo kiinnostuneita olevan riittävästi. Seura ottaa kannettavakseen 50 % bussin hinnasta ja lisäksi paikallisoppaiden laskut.


20.2.2026

Lauantaitapaaminen 7.3.2026

Seuramme viime joulukuussa pidetyssä syyskokouksessa kysyttiin muun muassa, olisiko mahdollista järjestää jäsenistölle lauantaisin vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia. Seuramme hallitus lupasi ryhtyi toimeen, ja tarkoitus olisi nyt järjestää tällaisia tilaisuuksia joka kuun ensimmäisenä lauantaina. Ensimmäinen tapaaminen pidetään ensi viikon lauantaina. Kaikki tarvittavat tiedot löytyvät PDF-tiedostosta, joka on ladattavissa TÄÄLTÄ.


18.2.2026

Perjantaina 27.2. alkaen klo 13, ennen Kirjapiiriä, pidetään seuran kerhohuoneessa vuotuiset kirjastotalkoot. Talkoissa järjestellään kirjat ja poistetaan tarpeettomat. Talkoiden ja Kirjapiirin välissä n. klo 15.30. kahvitarjoilu. Kirjapiiri alkaa klo 16.


12.2.2026

Jokavuotinen juhlatilaisuus Viron itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestetään tänä vuonna tiistaina 24.2. Tilaisuutemme Alexmajan ravintolassa alkaa klo 18,30, ja sen aikana tarjotaan kakkukahvit. Seuran hallitus kutsuu kaikki silloin Pärnussa oleskelevat seuran jäsenet tervetulleiksi.

Saman viikon perjantaina, 27.2., kokoontuu seuran kerhohuone Alexmajassa klo 16 Kirjapiiri. Aiheena on vanhat kotimaiset elokuvat, jotka perustuvat jonkun suomalaiskirjailijan romaaniin. Kirjapiiri on avoin kaikille jäsenille.



30.1.2026

Latvian matka 15.-17.5.2026 Daugava-joen maisemiin

Pärnun Suomi-Seura pyrkii tänäkin vuonna tarjoamaan jäsenilleen mielenkiintoisia matkoja ja retkiä. Ensimmäinen on kolmepäivänen matka Viron naapurimaahan. Matkanjohtajana ja pääjärjestäjänä toimii tällä kertaa Kaija Rytkönen. Kaija on viime vuosina opiskellut latvian kieltä, ja hän on viettänyt paljon aikaa Latviassa. Lisäksi hän on järjestänyt myös retkiä Latviaan. Matkan teknisistä järjestelyistä huolehtii Anne-Ruth Laine. Oppaina toimivat ovat paikallisia oppaita ja asiantuntijoita.

Kaijan tekoa ovat myös seuraava lyhyt esittely sekä liitteenä olevan PDF:

Lähde mukaan kevätretkelle Latviaan!

Toukokuussa avautuu hieno mahdollisuus kokea Latvia parhaimmillaan – kevät on siellä pari viikkoa meitä edellä. Daugava-aiheisella Itä-Latvian matkallamme majoitumme tasokkaassa Latgola-hotellissa Daugavpilsin kaupungin sydämessä ja nautimme huolella suunnitellusta, mielenkiintoisesta ohjelmasta. Matkan varrella odottavat herkulliset ateriat paikoissa, jotka ovat nähtävyyksiä ja elämyksiä jo itsessään. Tämän matkan maisemat, maut ja tarinat jäävät varmasti mieleen! Katso tarkempi matkasuunnitelma TÄÄLTÄ ladattavasta PDF-tiedostosta.

Hinta 395 €/hlö sisältää majoituksen 2-hh/2 yötä aamiaisineen, 3 lounasta, 2 illallista, kuljetukset Pärnusta alkaen, opastukset ja sisäänpääsyt kohteisiin.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 40 €/2 yötä.

Sitovat ilmoittautumiset 10.4.2026 mennessä osoitteeseen matkat@pss.ee. Retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Kun toteutuminen on varmistunut, saat vahvistusviestin, jossa on myös maksutiedot.


1.1.2026
Vuoden 2026 jäsenmaksut

Pärnun Suomi-Seuran hallituksen nimissä toivotamme teille kaikille hyvää alkanutta vuotta!

Uusi vuosi tietää uusia jäsenkortteja. 5.12.2025 pidetty syyskokous päätti luopua Pärnun Suomi-Seuran liittymismaksusta ja pitää jäsenmaksut ennallaan. Siten vuotuinen jäsenmaksu on yksittäiselle jäsenelle 25 euroa ja perheelle/taloudelle 40 euroa. Jos et ole varma, kuuluuko sinun maksaa yksittäis- vai perhejäsenmaksu, ota yhteyttä. Pyydämme suorittamaan jäsenmaksut tammikuun loppuun mennessä seuran käyttötilille. Maksun saavuttua tilille kerromme tarkemmin, milloin ja miten vuoden 2026 jäsenkorttisi on saatavissasi.

Maksutiedot:
Saaja: Pärnu Soome Selts, Kuninga 20, Pärnu 80011, Viro
IBAN EE43 1010 2202 0049 9223

Maksun selitys esim. Jäsenmaksu 2026, Matti Meikäläinen

Huom! Jos käytät nettipankissasi valmiita maksupohjia, varmista, että maksu menee oikealle tilille eli seuran käyttötilille (IBANin viimeinen numero on 3) eikä keräilytilille tai hyväntekeväisyystilille.


AIKAISEMPIEN VUOSIEN TIEDOTTEET LÖYTYVÄT TIEDOTEARKISTOSTA

Scroll to Top