Pärnun Suomi-Seuran 15v-juhla
&
Viron Suomi-seurojen kesäpäivät 2026
Pärnu, 8.-9.8.2026
Pärnun Suomi-Seura juhli pitkän kaavan mukaan
Pärnun Suomi-Seura juhli viikonloppuna: vietimme kahden päivän ajan seuramme 15-vuotisjuhlia ja samalla myös Viron Suomi-seurojen perinteisiä kesäpäiviä. Kun kaikki jäsenemme eivät päässeet osallistumaan, niin seuraavassa on tiivistelmä ja tunnelmia juhlistamme.
Jäsenistömme lisäksi mukaan oli kutsuttu kaikki Viron Suomi-seurat ja keskusjärjestömme Suomi-Seura Helsingistä, Pärnun kaupungin edustus sekä Pärnun Inkerinsuomalaisten seura. Seuramme hallituksesta koottu juhlatoimikunta, Anne-Ruth, Jari, Juha ja Terho, oli valmistellut juhlia pitkään ja huolella. Ohjelma alkoi lauantaina päivällä asahijoogalla ja jatkui perinteisellä kesäkisalla, jonka parhaaksi naispuoliseksi ”nakkelijaksi” palkittiin Irja Sorjonen; miesten kisan voitti Mauri Oksa.
Iltajuhla pidettiin Terviksen kulttuurikeskuksen upeassa salissa. Tilaisuuden avasi Pärnun kaupunginjohtaja Kristel Voltenberg. Hän korosti puheessaan seuramme ja kaupungin pitkäaikaista hyvää yhteistyötä ja sen jatkuvuutta. Jokainen Pärnussa asuva suomalainen on myös pärnulainen.
Carousel Company Pärnusta on suomalaisvirolainen akrobatiaryhmä, joka esitti meille notkean ja taidokkaan näytöksen. Tämän jälkeen meillä oli hienosti toteutettu ruokailu valkoliinaisten pyöreiden pöytien äärellä. Illan tyylikkäänä juontajana toimi Jyrki Harikoski.
Seuran puheenjohtajan ominaisuudessa pitämäni juhlapuheen aluksi totesimme yhdessä Pärnun olevan pikemminkin elinvoimainen kuin kuihtuva kaupunki. Puhe antoi katsauksen seuramme nykyiseen monipuoliseen toimintaan ja valoi uskoa sen tulevaisuuteen.
Seuralle nimettiin kaksi uutta kunniajäsentä tunnustukseksi jo 15 vuotta jatkuneesta toiminnasta, seuramme sihteeri Ritva Uusitalo sekä rahastonhoitajamme Hans-Joachim Zimmering.
Suomi-Seura ry:n toiminnanjohtaja Tina Strandberg sekä Haapsalun ja Saarenmaan seurojen puheenjohtajat toivat seurallemme tervehdykset.
Jäsenistön Pärnun kesäaiheiseen valokuvauskilpailuun osallistui 18 hienoa kuvaa, näistä juhlavieraat äänestivät voittajaksi Mirca Mäensivu-Puukon valokuvan. Tiina Nevalaisen johdolla kymmenennen kerran järjestetty seuran kuvataidekurssi oli koonnut saliin näyttelyn, jonka meille esitteli Ilpo Mikkonen. Ilta jatkui tansseilla, orkesterina Empatia-yhtye Pärnumaalta.
Hyvät juhlat ja eteläpohjalaiset häät kestävät vähintään kaksi päivää. Jatkoimme siis sunnuntaina heti aamulla ohjelmaa opastuskierroksella, jonka teema oli ”Uutta ja vanhaa Pärnussa”. Iso bussi oli lähes täynnä, aikaisesta ajankohdasta huolimatta.
Puolilta päivin tapasimme Suomen Pärnun kunniakonsulin Jaak Gustafsson. Hän kertoi kunniakonsulin tehtävistä ja toiminnasta Pärnussa. Seuramme kirjastovastaava Tuula Härmä antoi katsauksen seuramme kirjaston sekä kirjapiirin toimintaan ja esitteli kiinnostuneille seuran kerhohuonetta.
Viikonlopun kaikki ohjelmat onnistuivat todella hyvin, ihmiset olivat iloisia ja tunnelma oli hyvä. Sääkin suosi meitä, ruoka oli laadukasta ja runsasta, ja kaikilla oli hyvä mieli. On upeaa kuulua näin aktiiviseen seuraan.
Valokuvauskilpailuun osallistuneet kuvat ovat nähtävissä seuran nettisivuilla Ajankohtaista-osiossa. Samassa paikassa tullaan lähipäivinä julkaisemaan myös muita juhlissa otettuja kuvia.
Pärnussa 12.8.2026
Jari Koivisto
puheenjohtaja
Pärnun Suomi-Seura
